En muista millo viimeks oisin ollu näi väsyny kaikkeen. Tuntuu taas ettei mikää jaksa piristää. Voisin kaivautuu mun peiton alle ja jäädä sinne nukkuu. En tiie mitä mun pitäs kirjottaa tai tehä.
Tuntuu ku joku vetäis mua moneen eri suuntaa ja koht oon riekaleina. En saa rauhaa mistää ja tuntuu et kävelen kokoaja päin seinää. Tai et mun ympärill o lasii ja kävelen sitä päi. Tosi vaikeet selittää, mut kai joku tajuu mitä tarkotan.
Toivosin et saisin ees yhen päivän olla minä. Se oikee minä. Se kelle kaikki nauraa ja nauran niitten kaa. Se joka auttaa muitten ongelmien kaa ja kuuntelee. En haluu olla tää ihminen joka on muitte riesana kokoaja ku joku pieni lapsi.
En ymmärrä miten voin ottaa sen ekan askeleen kohti elämää ku ei oo ketää pitämäs kädest kii ja ohjaamas. Se ihminen on kadonnu mun elämäst ja siks musta tuntuu, ettei mikää onnistu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti