En oo jaksanu kirjoittaa vähää aikaa >__> Mut oon ollu siis melkee 2 viikkoo tarhassa töissä :3 Ja on ollu ihan kivaa. Lapset on alkanu tottuu mun läsnäoloon ja ottaa mut mukaan jopa leikkeihin :__D No tottakai onnistuin tulla kipeeks. Lämpöö ollu nyt kaks päivää ja en saanu lääkärille aikaa \,,/ Huomenna uus yritys ja pienillä valheilla mennään. Nähtävästi pitää olla toinen jalka haudassa et saa sen ajan O_o Paskaa sanon minä..
No ollaa oltu Mian kaa kattomassa kahta asuntoo. Ekaa ei saatu ja tänää toivon mukaan tulee soitto n. 16.00 et saadaanko se toinen. Jossei nii jatketaa kattomista :)
Ei kai oo kauheesti kerrottavaa. Tää viikko alko aika perseest ku aloin töissäki itkee ilma mitää syytä. Se tietää vaa enemmä paskoi päivii :/ Ja niit on kyll ollukki. Luulis et saisin olla yhen pvän ees ilonen ja sitä rataa, mut ei kai sitte. Mut en anna periks. Vaikka koht onki taas yks kuukaus lisää mutsin kuolemasta ja en oo kyll sitä asiaa käsitelly yhtää. Joo inisen aika paljon mun äidist ja silleen, mut kaikilla on vaa yks äiti. Ja äiti oli mulle kaikki kaikessa. Aina jos faijan kaa tuli ongelmii pystyin aina juosta äidin luo ja jäädä sinne. Mut nyt en voi. Ja elämä ilman äitiä ois ku ihminen ilman sydäntä. Ja en häpee sitä et oon äidin tyttö ja tuun aina olemaan. Ja tottakai haluun kirjottaa mun äidist nii paljon ku pystyn, koska se auttaa mua käsittelee sen kuolemaa paremmi.
Mun äiti oli erittäin vahva ihminen. Se ties mitä sen edes oli ku se sai tietää sen syövästä. Syöpä ei ikinä pysähtäny sitä. Se ei jääny sänkyy makaamaa ja venaamaa et kuolema tulis. Ei, se teki kaikkee mitä se halus ja eli ihan täysillä kokoajan. Se vietti aikansa sen ystävien ja lastensa kanssa ja oli onnellinen. Vaikka silläkin oli paskoja päiviä se silti jakso eteenpäi. Se taisteli 3 vuotta eikä antanu kertaakaa periks. En vois olla ylpeempi mun äidistä ja en vois toivoo parempaa äitii ku mitä mulla oli.
